Taputtakaa ja kumartakaa, jo toinen kirjoitukseni. Kaksi enää ja olen kumonnut ennustukseni.

Kaveri pyysi katsomaan Liisa ihmemaassa, mutta se olisi tarkoittanut liian aikaisin heräämistä, pitkää linja-automatkaa ja koko päivän reissua. Lisäksi olen häpeissäni siitä, etten vieläkään ole ostanut hänelle synttärilahjaa; olin varautunut lahjan ostamiseen kasikymppisellä, joka on suurin rahamäärä mitä olen kykeneväinen pitämään kerralla, mutta ostin sillä rahalla itselleni kaksi dvd:tä ja tupakka-askin. Onneksi olen maailman ystävällisin, välittävin ja epäitsekkäin henkilö. No ainakin ostamani elokuvat olivat hyviä. Ehkä mä askartelen sille jotain hienoa.

Viime yö meni hienoissa tunnelmissa; söin pizzaa ja katsoin 28 viikkoa myöhemmin, joka oli mukavan puuduttava zombienmättöelokuva. Ja tässä leffassa yhdessä pääosassa Jeremy Renner, mä en ymmärrä mikä katkeamaton pakkomielle mulla on tätä kyseistä miestä kohtaan. Mulla on ollut näitä ennenkin; ostan kaiken näyttelijän tuotannon ja youtubetan häntä niin kauan että kyllästyn, johon menee yleensä muutama viikko.
No kuitenkin, katsoin siis sen elokuvan, Jeremy Renner oli mahtava, ja loppuratkaisu jätti kivasti koko tarinan avoimeksi. Väkivaltaa ja hienoista pakokauhua esiintyi paljon ja zombien suusta spontaanisti roiskuva veri herätti ihmetystä jopa mussa. Perinteisesti sekaan oli heitetty muutama katkera rakkaustarina, joista yksi kuitenkin tavoistaan poiketen meinasi särkeä sydämeni.

Leffan jälkeen pelasin Pokemon Rescue Teamiä aamuyöhön asti, josta seurasi se, että nukkumaan mennessäni en voinut sulkea silmiäni koska päässäni välkkyi Bulbasaur.